Sivut

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

En muista milloin olisin viimeksi lukenut suomalaista kirjallisuutta joten oli melkeinpä virkistävää lukea Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis, joka kertoo romanialaisesta Vatanescusta, joka päättää tulla Suomeen kerjäläiseksi saadakseen rahaa jolla ostaa pojalleen nappulakengät.

Kaikki alkaa Vatanescun matkasta Suomeen. Hän on tehnyt diilin Jegor Kugarin kanssa. Hän ryhtyy kerjäläiseksi Helsingin kadunkulmaan ja suurimman osan "tuloistaan" hän maksaa Jegorille. Hän löytää kaiken keskeltä liittolaisen, oikean jäniksen, josta tulee Vatanesculle enemmän kuin ystävä kuin pelkkä lemmikki. Yhdessä Vatanescu ja jänis nousevat yhteiskunnan pohjalta huipulle asti.

Ei kestä kauaa ennenkun Vatanescu ei enää kestä kerjäläisen elämää. Ei syömistä tai lämpimiä vaatteita, koska kukaan ei sääli saati sitten anna rahaa hyväkuntoiselle kerjäläiselle. Vatanescu aloittaa kapinan, joka saa aikaan syöksykierteen joka vaikuttaa kaikkiin Vatanescun ympärillä. Ja niin Vatanescu lähtee matkaamaan halki Suomen jänis mukanaan ja onnistuu kiinnittämään ihmisten huomion ja onnistuu nousemaan kerjäläisestä kelvolliseksi yhteiskunnan jäseneksi. Mutta Jegor hautoo kostoa, sillä Vatanescun tempaus on vienyt Jagerilta kaiken. Saako Vatanescu lopulta hankittua pojalleen nappulakengät?

En ole koskaan lukenut tälläistä kirjaa. Onko se sitten hyvä vai huono asia? Ei mitään aavistusta. Kirjan kirjoitustyyli oli erikoista ja välillä en ymmärtänyt mistä puhuttiin, kirjasta löytyi mm. jonkun verran viittauksia asioihin joista en tiennyt. Vatanescu oli niin sympaattinen hahmo ja hänen rakkautensa poikaansa kohtaan oli hellyyttävää ja että hän oli valmis lähtemään kotimaastaan tullakseen Suomeen vain saadakseen ostettua pojalleen sen ainoan asian mitä tämä todella halusi. Myös jäniksen kehittyminen hieman vauhkoontuneesta eläimestä uskolliseksi lemmikiksi tai melkeinpä ystväksi oli mukavaa seurattavaa. Ja Jegorista en niin pitänyt mutta täytyyhän yksi sellainen hahmokin löytyä joka ei miellytä. Kirja ei ollut ihan minun tyyliseni, mutta luettava!

Lukunäyte s.7
Vatanescu istui sen sängyn reunalle, jossa nukkuivat hänen äitinsä ja äidin kainalossa Miklos. Vatanescu riisui nukkuvan poikansa oikeasta jalasta sukan ja piirsi väriliidulla jalkapohjan ääriviivat paperille.
  Sinä saat jalkapallokenkäsi.
  Isä järjestää sinulle jalkapallokengät.

Kustannusosakeyhtiö Siltala , 2011

Ei kommentteja: