Sivut

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa

Jälleen paluu vampyyrikirjojen pariin! Tällä kertaa vuorossa Abigail Gibbsin Illallinen vampyyrin kanssa, joka kertoo nuoresta Violetista, joka joutuu vampyyrien, vieläpä kuninkaallisten, kidnappaamaksi. Violetin isän asemasta johtuen hänestä tulee kaiken lisäksi poliittinen vanki ihmisten ja vampyyrien valtataistelussa. Tilannetta mutkistaa vielä Violetin lähentyneet suhteet kidnappaajiensa kanssa.

Kaikki alkaa siitä kun Violet sattuu vain olemaan väärässä paikassa, hyvin väärään aikaan. Hänet ottaa vangiksi komea, mutta niin uskomattoman ärsyttävä ja pöyhkeä vampyyriprinssi Kaspar ja tämän kumppanit. Violet joutuu elämään jatkuvassa pelossa väkivaltaisten vampyyrien kanssa keskellä metsää heidän salaisessa kartanossaan joka sijaitsee lähellä Lontoota.

Aluksi Violet joutuu olelemaan yksin huoneessaan vailla edes pienintäkään mahdollisuutta paeta, mutta pian hän muodostaa ystävyyssuhteita vampyyrien kanssa ja kiinnittää Kasparin parhaan ystävän Fabianin huomion. Violet ei tiedä miten suhtautua Fabianin tunteisiin ja tuntee kaiken lisäksi vielä vetoa röyhkeään Kaspariin, joka kohtelee Violetia useimmiten törkeästi, mutta vähitellen alkaa osoittaa kiintymystä Violetia kohtaan. Mutta minkä valinnan hän lopulta tekee?

Mutta kaikki ei ole vielä tässä, vaan asioita mutkistaa vielä hämärä ennustus Yhdeksästä Sankarittaresta, joiden tarkoitus on yhdistää ihmiset ja vampyyrit... Keitä he ovat? Mikä heidän tarkoituksensa on? Ja miten tämä kaikki liittyy Violetiin?

Aivan loistava kirja! Vaikka tuntuukin siltä ettei ole sellaista vampyyrikirjaa missä ei olisi kolmiodraamaa (tai ainakaan en ole sellaista vielä lukenut), se ei haitannut ollenkaan! Täytyy nostaa hattua Abigail Gibbsille, joka on vain 18-vuotias ja onnistui kirjoittamaan näin hyvän kirjan. Se oli hyvin kirjoitettu ja tarina eteni tasaisesti ja vaikka kirja yli 500 sivua koukutuin niin että luin koko kirjan yhteen putkeen! Kirjasta löytyi paljon sivuhenkilöitä, jotka täydensivät tarinaa. Oli myös hauskaa seurata Kasparin kehittymistä sieluttomasta hirviöstä sympaattiseksi ja välittäväksi "ihmiseksi". Kannattaa lukea, todella!

Lukunäyte s. 15
Silmänräpäyksessä hän kohotti vaarnaansa kohti toisen miehen rintaa ja survaisi. Mutta vaarna ei koskaan osunut maaliinsa: Kaspar kohotti kätensä ja tuuppasi sen syrjään. Se kävi hyvin vaivattoman näköisesti: hän tuskin räpäytti silmäänsä, mutta Claude horjahti taaksepäin kuin kuorma-auton töytäisemänä. Vaarna putosi kolisten maahan, ja metallin ääni kaikui keskellä hiljaisuutta.

Otava 2013

Ei kommentteja: