Sivut

torstai 6. lokakuuta 2011

Michelle Harrison: 13 lahjaa

Syksyisen lukuintoni ansiosta olen alkanut lukea melkein kaikkea mitä kääsini nyt satun saaman. Michelle Harrison 13 lahjaa on viimeisin uhrini. 13 lahja kertoo 13-vuotiaasta Tanyasta, joka on näkijä. Siis ei mikään vanha ennustajaeukko, joka näkee tulevaan, vaan näkijä joka kykenee näkemään keijuja.

Kun keijujen jatkuvat kepposet saavat Tanyan äidin melkein hermoromahduksen partaalle, hänet lähetetään pakkolomalle isoäitinsä valtavaan, mutta ränsistyneeseen kartanoon. Mutta en halua mennä! Tanya huutaa epätoivoisesti. Muttei Tanyan äiti kuuntele. Tanyan ei auta kuin alistua kohtaloonsa ja viettää kaksi viikkoa yrmyisen isoäitinsä, pelottavan Warwickin, raihnaisen ja hullun Amosin ja näsaviisaan Fabianin kanssa.


Kartanossa piilee paljon salaisuuksia. Mikä on 13 lahjan merkitys? Onko kartanossa todella salakäytäviä? Oliko metsässä näkynyt tyttö todella vuosikymmeniä sitten tyttö? Miksei isoäiti suostu puhumaan hänestä? Kysymykset vaivaavat Tanyan mieltä, mutta vaustaksia ei tunnu kuuluvan mistään. Yhdessä Fabianin kanssa Tany ryhtyy ratkaisemaan kartanon arvoituksia.

Hahaa! Taitaa olla ensimmäinen kirja vuosiin missä tyttö ja poika eivät rakastukkaan toisiinsa. Heti kun luin takakannen huokasin syvään. Taas tälläinen samanikäiset tyttö ja poika ratkovat mysteerejä ja rakastuvat siinä samalla. Mutta ei! Hihkuin onnesta kun pääsin kirjan loppuun! Siinä ei ollut edes pienintäkään romatiikan häivähdystä Tanyan ja Fabian välillä, ainkaan minun mielestäni. Mukavaa vaihtelua kun oli lukenut Punaiset tulppaanit ja Paranormaalin niin oli jo ihan kurkkua myöten täynnä sellaista teinrakkaushöpinää.

Tarina oli hieman lapsenmielinen, mutta myöskin jännitävä. Kirjan luki melkein yhdessä hujauksessa. Keskityn vaan lukemaan niin kovasti että kun huomasin katsoa sivunumeroa olin sivulla 213. Jotenkin kaikki henkilöt, jopa sivuhenkilöt tuntuivat tarpeellisitä. Ei ollut mitään sellasita terpeetonta ja ylimääräistä niinkuin jossain kirjoissa. Lopputulos oli minulle yllätys, yleensä arvaan lopun melko helposti. Oli kuvitellut jotain ihan muuta.

Lukunäyte sivulta 16
Tanya ei edes muistanut , milloin oli nähnyt ne ensimmäisen kerran. Niitä oli ollut hänen ympärillää aina. Koko lapsuutensa hän oli höpötellyt yksikseen, ja vanhemmat olivat katsoneet häntä ensin huvittuneesti, sitten huolissaan.
 Vuosien vieriessä hän oli oppinut valehtelemaan vakuuttavasti. Tietyn iän jälkeen vanhemmat eivät enää kakistelematta nielleet puheita keijuista. Enää he eivät katsoneet häntä ymmärtäväisesti tai hellästi hymyillen. Tanya ei siitä pahastunut. Ihmiset eivät usko mitä eivät itse näe. 

Tammi, 2011

3 kommenttia:

Nafisan kirjoitti...

Pari vuotta sitten tuli toinen tällainen keijukirja Ilki ihana (jatko-osineen) jossa on juurikin perinteinen tyttö-poika-asetelma... mutta pidän tästä 13 lahjaa-teoksesta paljon enemmän! Sen tosiaankin lukee hetkessä, tai kuten blogissani kirjoitin: Varoitus, tämä kirja on ahmittava kerta istumalta (tai muuten se ahmii sinut)!

Inka kirjoitti...

Nafisan: Joo oon kanssa lukenu ton Ilki ihanan joskus aikoja sitten ja oon kansa samaa mieltä että tää oli parempi :)

Nafisan kirjoitti...

Ps. Blogissani on sinulle tunnustus!