Sivut

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

David Eddings: Belgarionin taru 1 - Kiven vartija

Huh, onko siitä oikeesti melkein kaks viikkoo kun viimeks tein tänne postauksen. Aika tuntuu lentävän syyloman ja muiden kiireiden takia. Näiden kahden viikon aikana en ole oikeastaan saanut luettua kuin yhden kirjan se on siis tuo David Eddingsin kirjoittama Kiven vartija, joka on viisiosaisen kirjasarjan ensimmäinen osa.

Garion elää omasta mielestään täysin normaalia elämään Faldorin maatilalla. Vanhempansa menettänyt Garion toimii maatilalla keittiöpoikana ankaran, mutta silti Garionille rakkaan Pol-tädin apuna.  Mutta kun Garioinin rauha rikkoutuu useiden vakavien tapahtumasarjojen myötä, joutuu hän jättämään rakkaan kotinsa Pol-tätinsä kanssa ja matkaamaan kohti vaaroja.

Matkan varrella Garion ja Pol-täti saavat uusia liittolaisia ja ystäviä, jotka auttavat heitä tehtävässä, josta Garion on täysin tietämätön. Ketä he jahtaavat? Mitä on varastetttu? Mitä erikoista Pol-tädissä oikein on? Kuka minä olen?

Itse pidin kirjasta kovasti, mutta Kiven Vartija näyttää jakavan mielipiteitä. Kun minä taas luin kirjan innolla ja olen aloittamassa seuraavaa täpinöissäni, ystäväni kokee kirjan niin tylsänä, ettei mitään rajaa. Lisäki hän kokee kirjan uskomattoman hidaslukuisena. Minun mielestäni kirja tuntui todella nopelukuiselta ja ei minulla kauaa lukemiseen edes mennyt. Johtuneekohan se siitä, kun kirjaimellisesti kamppailin saadakseni luetuksi George R. R. Martinin Kuninkaiden Koitoksen, jossa oli melkein tuhat sivua ja pikkiriikkistä tekstiä. Sen jälkeen melkein kaikki on tuntunut nopelukuiselta.

Kirja oli hyvä kokonaisuus, pientä miinusta olivat hieman hullunkuriset nimet, mutta kaipa ne ovat olennainen osa fantasia-kirjoja. Idea oli hyvä, enkä ole ainakaan itse törmännyt samanlaiseen.

Lukunäyte sivulta 21:
Ensimmäinen asia, jonka Garion-poika muisti, oli Faldorin maatilan keittio. Lopun elämänsä hän oli viehättynyt keittiöiden luonteenomaisiin ääniin ja tuoksuihin, siihen ahkeraan hyörinään, jolla täytyi olla tekemistä rakkauden, ruuan, mukavuuden, turvallisuuden ja ennen muuta kodin kanssa. Katsomatta lainkaan siihen miten korkealle kohosi elämässä, Garion ei ikinä unohtanut, että kaikki hänen muistonsa alkoivat tuosta keittiöstä.

Karisto, 2007

2 kommenttia:

Nafisan kirjoitti...

Minä en ole koskaan yhtään Eddingdiä lukenut, yksi tuttu yläasteella ahmi nuo kaikki. :) Hauska tuo Pol-täti, juuri äsken lukemassani Hiljaisuus soi h-mollissa (Mari Strachan) oli Lol-täti ja se vasta aika hauska nimi olikin. ;)

Inka kirjoitti...

Nafisan: kannattaa lukea! :) Eikä, joku Lol-täti :D ihan loistavaa!