Sivut

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Alyson Noël: Punaiset tulppaanit

Alyson Noëlin kirjoittama Punaiset tulppaanit, kertoo juuri perheensä menettäneestä Everistä, joka huomaa tapauksen jälkeen kuulevansa muiden ajatukset ja näkevän heidän auransa. Kaikki tämä tuntuu jotenki liittyvän uuteen oppilaaseen törkeän komeaan ja ihanaan Dameniin. Kuka tai mikä Damen on? Ja mikä merkitys on hänen antamillaan punaisilla tulppaaneilla?

Tarina alkaa kun Ever on juuri muuttanut tätinsä luo Kaliforniaan ja aloittanut uudessa koulussa. Ennen niin suosittu Ever istuu nyt hylkiöiden pöydänssä, täysin eristäyteenä. Sitten hän törmää Dameniin, myöskin juuri aloittaneeseen oppilaaseen, joka on niin komea, että jalat meinaa pettää. Damen jostain ihmeen syystä näyttää olevan kiinnostunut Everistä. Näin alkaa rakkautarina, joka on täynnä mysteerejä.

Kirjassa ilmenee pari sellaista täysin lukioissa normaalia koulun kuningatar superlissua, joidenka tavoitteena on tehdä Everin elämästä elävä helvetti. Jotenkin koin heidät täysin oleellisinä henkilöinä. Täytyyhän lukioon sijouttuvassa kirjassa pari sellaista olla. Lisäksi kirjassa oli Everin hyvät ystävät Miles ja Haven, jotka olivat myöskin luokiteltu hylkiöiksi, koska olivat erilaisia. Kirja oli siinä suhteessa todenmukainen. Jokaisessa koulussa on sellaisia. Hylkiöitä, joita kiusataan vain koska ovat erilaisia.

Punaiset tulppaaniy oli minusta siinä suhteessa omituinen, että vihasin lähes jokaista hahmoa, mutta onnistuin silti jotenkuten pitämään kirjasta. Tarina oli omaperäinen vaikka aluksi tartuin kirjaa hieman epäilevin mielin. Damenin kuvittelin takakannen perusteella erilaiseksi. Damen oli mielestäni jossain kohdissa ihan hyvä hahmo, jossain taas teki mieli ruveta kirjailemellisesti repimään kirjan sivuja. Ever taas angstasi mielestäni liikaa, vaikka olihan se ymmärretävää kun hän oli menettänyt perheensä. Mutta silti se meni mielestäni hieman yli.

Lukunäyte sivulta 21:
Siinä minä seison, haluan irroittaa katseeni Damenista ja kuulen Milesin köhivän kurkkuaan teatraalisesti. Muistan miten Miles inhoaa sitä että hänet jätetään vaille huomiota, minä liikahdan häntä kohti ja sanon:
  "Sori. Miles, tässä on Damen. Damen, tässä on Miles." Ja koko sinä aikana minun katseeni ei hievahdakkaan Damenista.

Otava 2011

2 kommenttia:

Sini kirjoitti...

Mitä luulet, kannattaako lukea? oliko tarpeeksi hyvä?:D

Inka kirjoitti...

Sini: noooo kyllä se musta oli tarpeeks hyvä että suosittelisin muillekkin! kannattaa siis :D